Tämä päivä onkin mennyt lumitöissä. Kun "aamupalani"; kahvin ja sämpylän sain syötyä, tein lapsille makaronilaatikkoa ja sen päälle olikin hyvä mennä ulkoilemaan vaikka lunta satoikin. Pikku prinsessa uinui vaunuissa kuistilla, pojat leikki lumilinnassa ja minä hiki päässä kolasin. Ja kun sain pihan kolattua olisi jo saanut uuden kierroksen mennä. Enpä kuitenkaan jaksanut, tuli hiki jo ensimmäisellä kierroksella.

Kananmunia ei onneksi tämän päivän ruokalistalla ollut, pihvi sen sijaan oli. Ja salaattia. Meneehän se näinkin. Iltapalaksi saisi keittokinkkua. Sitä ei kyllä ole kaapissa, joten päätin, että ylikypsä kinkku ajaa saman asian. Ihme kyllä nälkä ei ole yllättänyt, vaikka aika vähillä ruoilla mennään. Nälkä oikeastaan iskee vasta kun syö jotain. Pienessä nälässä toisaalta tulee kummasti aktiivisemmaksi. Tämän todisti se, että kun lasten kanssa kävimme mummulassa niin kolasin pihan myös siellä. Ja kun pääsimme takaisin kotiin kolasin omankin pihan uudelleen.

No ennen toista kierrosta kolan kanssa kotona, kestittiin vieraita. Kummityttö vanhempineen saapui pitkästä aikaa morjestamaan. Pikkutytöt sitten mittailivat toisiaan. (Kummityttö reilun vuoden, oma prinsessa pian 9 kk) Vähän koiteltiin toisen hihoja ja hiuksia, mutta ei sen isompaa kiinnostusta jaksanut olla.

No mieshän on koko päivän viettänyt taas metsässä. 12 tuntia kun tarkkoja ollaan. Hyvin se viihtyy.

Millähän tämä dieetti pysyy hallinnassa kun lauantaina olisi kihlajaiset ja sunnuntaina syntymäpäivät. Kuitenkin tekee mieli kakkua. Jotenkin täytyy tsempata itsensä pysymään erossa herkuista. Eiköhän tuo neiti osaltaan hoida homman kun saa perässä juosta, ettei ihan kaikkea käy vetämässä hyllyistä alas.

Kaipa sitä pitää alkaa katsomaan mitä järjetöntä Duudsonien pojat on tälle illalle keksineet. Pojat niitä tykkää katsoa ja voi vain toivoa, etteivät saa vaikutteita.

Sairaaladieetin ohjeen löysin jostain sähköpostin arkistoista. Jos sitä taas yrittäisi kutistua. Tuntuu vaan niin toivottomalta, kun makeanhimo tuppaa yllättämään aikas usein. Lapsille kun laittaa ruokaa niin nälkä alkaa kurnia pelkästä makaronin "tuoksusta". Ja sentäs vasta ensimmäinen päivä menossa. Kananmunat tökkii enemmän kuin pahasti, tekisi mieli hiivaleipää ja teetä, tarjolla vain kahvia ja kananmunia. Mutta pakko yrittää pysyä suunnitelmassa, "vapaa" laihduttaminen ei minulle sovi, tulee höllättyä remmiä liikaa ja siinä sitä sitten taas istutaan suklaalevyn kanssa telkkarin edessä. Parempi kun on selvät ohjeet mitä milloinkin saa syödä. Ei järin vahva itsekuri.

Pojat (2000 ja 2002 syntyneet) onneksi pelaavat jotain lautapeliä ja prinsessa (vuosimallia 2008) on ulkona päiväunilla. Hetken "omaa aikaa" kun mieskin taas on metsällä. Siellähän se aina ja minä lasten kanssa kotona. Lohduttelee aina että helmikuun lopulla kausi loppuu, mutta kokemuksesta tiedän, että kun yksi kausi loppuu niin toinen alkaa. Jos ei varsinainen metsästyskausi niin jotain muuta tekemistä kuin kotona oloa löytyy aina. Ja perään on turha soitella, aina on koira vielä metsässä niin ei voi lähteä kotiin ennen kuin on koira kyydissä. Enää en kyllä edes kysele, kaipa se yöksi kotiin tulee. Mies siis. Toivottavasti tietty koirakin. =) Jos minä menen kauppaan niin jos nyt ei puolentunnin päästä soiteta ja kysytä missä viivyn niin viimeistään kotiin tullessa kysytään että missä kaukana oikein kävin kaupassa! On tämäkin kun "oma aika" rajoittuu kaupassa käyntiin. Mutta eipä tässä itselle mitään kovin aikaa vievää harrastusta voi hankkia kun ei mieskään koskaan ole kotona niin mihinkäs nuo lapset laittaa? Ei niitä raaski jatkuvast mummulaankaan laittaa hoitoon. Ehkä 15 vuoden päästä keksin jotain kun pikku neidilläkin on omat menot.

Prinsessan päikkärit alkavat lähestyä loppuaan, joten kaipa tämäkin kirjoituskerta saa jäädä tähän.